Miksi Paavali kirjoitti pisimmän kirjeensä seurakunnalle, jota ei ollut perustanut ja jossa ei ollut edes vieraillut? Tämän kirjan kirjoittaja uskoo, että vastaus löytyy kirjeen historiasta, joka kulminoitui suureen kriisiin, joka on voinut jakaa koko alkukirkon kahteen kirkkokuntaan. Alunperin seurakunta oli juutalainen (Apt. 2:10-11), mutta pian se veti puoleensa pakanoita, jotka olivat jääneet omilleen Klaudiuksen karkotettua pois kaikki juutalaiset (Apt. 18:2). Heidän poissa ollessaan nousi vallalle opetus, jonka nyt tunnemme 'korvausteologiana', jonka mukaan Jumala on hylännyt juutalaiset ja kääntynyt sen sijaan kristillisen seurakunnan puoleen maan päällä olevana valittuna kansanaan, mikä näkemys on ikävä kyllä laajalle levinnyt.

Paavalin huolella argumentoitu vastaus osoittaa, miten paljon uskovilla juutalaisilla ja pakanoilla on yhteistä, sekä synnin ja pelastuksen, että lihan ja Hengen alueella. Tämä lähestymistapa pitää 'lukuja 9-11' (alkuperäisessä kirjeessä ei ollut luku- ja jaejakoja) olennaisena osana hänen vetoomustaan, jonka huippukohtana on kolmitahoinen haaste Rooman pakanauskovien ylimielisyydelle (11:18, 20, 25), koska he eivät toivottaneet lämpimästi tervetulleiksi takaisin seurakuntayhteyteen juutalaisia, joiden sallittiin palata takaisin Neron aikana. Tämä on 'avain' koko kirjeeseen, joka ulottuu vakavasta varoituksesta, jonka mukaan uskovat voivat menettää pelastuksensa (11:20-22), tarkkaan ohjeeseen, miten elää 'kiistanalaisten asioiden', kuten ruokavalion ja juhlapäivien kanssa (14:1-15:13), päätyen moniin kehotuksiin tervehtiä toisia 'pyhällä suunannolla' (16:16). Mutta kuten useimmat Paavalin käytännön ohjeet, kaikki nämä perustuvat lujasti terveeseen 'evankeliumin' teologiaan.