Nykyihminen ei halua kiistellä uskonnosta. Emme halua riidellä, tahdomme viihtyä keskenämme. Galatalaiskirje ei tätä ajattelutapaa edusta. Paavali väittelee muiden uskovien, ei uskostaosattomien kanssa, ja hänen kirjeensä on synnyttänyt uusia kiistoja. Kiistat voivat olla hedelmällisiä. Uskonpuhdistusta ei olisi tapahtunut, ellei Luther olisi suostunut riitelemään.

Galatalaiskirjeessä käsitellään uskonelämän tärkeimpiä kysymyksiä, perustotuuksia, joita ilman evankeliumia ei ole. Pelkään, ettemme voi polemiikkia vältää. Kristittyjen pahimmat taistelut koetaan seurakunnan sisällä, ei sen ulkopuolella. Se tekee kipeää. Kuka pitäisi riitelevästä perheestä? Kun vihollinen hyökkää seurakuntaa vastaan ulkoa käsin, se kasvaa ja vahvistuu. Hän onnistuu aikeissaan paremmin, kun taistelut syntyvät seurakunnan sisällä. Evankeliumin vääristäminen, turmeleminen ja murentaminen on yksi hänen tehokkaimmista keinoistaan. Jos hän noissa aikeissaan onnistuu, hän tietää tuhonneensa seurakunnan sisältä käsin.

Lainalaisuus ja kurittomuus vaanivat meitä tänäänkin, mutta todellinen vapaus on yhä ulottuvillamme. Meidän on pysyteltävä kaidalla tiellä, kuljettava yhdessä, niin että Hengen tuuli puhaltaa meitä päin ja Jumalan armon siunaukset lepäävät yllämme. Jos vaellamme Hengessä, meillä on vapaus: voimme olla rohkeita eikä meidän tarvitse tehdä syntiä. Galatalaiskirje on yksi voimallisimmista kirjeistä, joita koskaan tulet lukemaan.