Eroon epävarmuudesta

Moore, Beth

"Tämä kirja on kaikkein lähimpänä sitä, mitä voisin kutsua elämäkerrakseni. Koko elämäntarinani kasvaa kuin epävarmuuden ohdakkeista kohoava villiverso. Jokainen kohtaamani pelko, jokainen hoivaamani riippuvuus, jokainen tuhoisa suhde ja jokainen typerä päätös, jonka olen tehnyt, on kaivautunut esille epävarmuuden maaperästä. Vasta Jumalan armon ja voiman kohtaaminen on mahdollistanut sen, että uskallan olla oma itseni. Omaisuudestamme, saavutuksistamme tai varallisuudestamme huolimatta suurin osa meistä naisista ui epävarmuuden meressä ja yrittää parhaansa mukaan piiloutua uimalasiensa taakse. Lue kirjani. Rukoukseni on, että lasket kirjan käsistäsi varmuutta uhkuen.

Voi olla, että et ole koskaan lukenut tällaista. Tartuit tähän kirjaan, koska joudut käymään läpi samanlaisia taisteluja kuin minä."

- BETH MOORE

Maapallon yhdellä puolikkaalla Beth Moore on käsite. Raamatullisesta elämäntaidosta kiinnostuneet seuraavat hänen mediaohjelmiaan ja osallistuvat seminaareihin, joissa on yhdellä kertaa paikalla jopa 30 000 ihmistä. Yhdysvalloissa ja Englannissa, yhtä lailla kuin Intiassa ja Keniassa, erityisesti naiset samaistuvat hänen opetuksiinsa. Lähes viikoittain Beth opettaa naisten tiistailuokkaa Houstonin suuressa baptistikirkossa. Suomalaisille tämä kirja on ensi kosketus Beth Mooreen.

KUKA JA MITÄ ON NAINEN NIMELTÄ BETH MOORE?

Beth syntyi sotilaskotiin. Sittemmin hänen isänsä hankki elokuvateatterin pikkukaupungissa Arkansasissa. Siellä Beth myi popcornia ja cokista ja kävi koulua. Pyhäkoulussa Beth pääsi Jeesuksen matkaan. Kahdeksantoista ikäisenä Beth koki Jeesuksen kutsuvan hänet erityisesti naisten opettajaksi ja 1994 hän astui siihen palvelutehtävään, joka tänään koskettaa miljoonien elämää. Beth on ollut 33 vuotta avioliitossa Keithin kanssa. Heillä on kaksi naimisissa olevaa tytärtä ja kaksi lastenlasta.

Tuotetiedot

Hinta:

24,00 €

Ulkoasu:

Nidottu

Sivuja:

286

Koko:

155 x 235 mm

Kustantaja:

Kuva ja sana

Julkaistu:

2013, marraskuu

Lisää ostoskoriin kpl

Aihe: Kristillinen elämä


T: 11






Copyright © 2000-2017 Uskon Sanan Kustannus Oy.
Sähköposti: uskonkirjat@uskonkirjat.net
Kaupan toteutus: Tmi Tero Favorin